Joitain asioita ei voi nähdä eikä koskettaa, ne täytyy tuntea sydämellä!
ma 7.11. Uusi kausi alkaa tänään! Odotan päivästä asti illan harjoituksia. Harjoituksissa taas iso määrä energisiä poikia, jotka innolla aloittavat uuden jalkapallokauden. Päädyn vetämään alkuverryttelyjä, jossa pidän pääpainon pallon kanssa tekemisessä. Sitten siirrymme itse lajiharjoitukseen, joka ei aluksi tunnu lähtevän liikkeelle. ”Pojat, te ette tee tätä minua varten, vaan itseänne varten. Nämä harjoitukset ovat sitä varten, että teistä tulee parempia jalkapalloilijoita”. Henkinen valmennus kantaa hedelmää ja harjoitus alkaa luistaa. Jes! Harjoitusten lopuksi jään vielä kentälle pyörimään ja tekemään yhdelle ikäluokalle seuran drop out -kyselyä.
ti 8.11. Vapaapäivä - kentältä. Alan kirjata drop out – kyselyn vastauksia tietokoneelle. Nuorten vastausten avulla saamme selville, miksi jalkapalloharrastus loppuu. Hyviä vastauksia, mietin lukiessani papereita, joista korostan vastaukset, joita voin käyttää seuralle tehtävässä koosteessa. Kello kuitenkin rientää, aika mennä joogaamaan.
ke 9.11. Viikkoharjoitukset. Olen ikäluokan harrasteryhmän vastaava ja mietin, miten saisin muutaman vilkkaan ja keskittymistä vailla olevan pojan keskittymään paremmin. Saavatkohan he tarpeeksi liikuntaa päivän aikana? Asia jää pohdituttamaan. Harjoitusten jälkeen jään tekemään C- ja B-junioreille drop out – kyselyä. Yritän värvätä B-junioreista muutamaa vanhaa valmennettavaani ikäluokkaamme valmentamaan. ”Jos saan 20€/tunti, sit tuun.” Illalla mielessäni alkaa pyöriä ajatus jalkapallotapahtumasta nuorille paikallisessa jalkapallohallissa. Lähtisiköhän kaupungin liikunta- tai nuorisotoimi mukaan? Visiot pyörivät päässäni, kunnes silmäni sulkeutuvat unien maailmaan.
to 10.11. Saavun kotiin katson kalenteria. Tyhjää täynnä! Asetun sohvalle hyvään asentoon ja avaan tv:n. Samassa puhelin soi. Seuran toiminnanjohtaja kysyy, haluaisinko järjestää hänen kanssaan pikkujoulut seuran junioreille jalkapallohallissa. Ajatus kuulostaa hyvältä ja suostun. Kalenteri näyttää täydeltä, mutta ajatus oli niin hyvä, että haluan olla mukana!
pe 11.11. Viikonloppu alkaa! Siivotessani mieleeni juolahtaa vanha koulutehtävä, jossa suunnittelin urheiluseuratoimintaa erityislapsille ja – nuorille. Ai niin, sitäkin asiaa pitää viedä eteenpäin. Lisäksi huomaan parvekkeen nurkassa jalkapallokassin, joka on jäänyt syksyn kesäfutiksesta lojumaan nurkkiini.
la 12.11. Yritän saada aamupäivästä kimppakyytiä lähellä asuvilta perheiltä ikäluokan harjoituksiin. Osa pojista on lähtenyt seuran järjestämälle leirille, mutta onneksi isäni ottaa minut mukaansa töistä tullessaan. Harjoituksissa on vähän poikia ja joudumme lisäksi hieman keskustelemaan kiroilusta. Asia ymmärretään ja sitten taas jatketaan. Harjoitusten jälkeen suuntaan oman ja serkkujen perheen kanssa isänpäiväaterialle, jonka aikataulu muuttui isän oman joukkueen pelin ja Suomen jääkiekkomaajoukkueen pelin vuoksi.
su 13.11. Seuran naperofutista kahden tunnin ajan. Menen paikalle hyvissä ajoin, tällä kertaa teemana viime viikon tapaan on temppurata. Ensimmäisenä saapuvat 3-4-vuotiaat ja heidän jälkeen 5-6-vuotiaat. Lopuksi saamme aidon kiitoksen, kun eräs lapsista käy halaamassa muutamaa ohjaajaamme. Parin tunnin futailun jälkeen jalkapalloviikko on paketissa. Huomenna taas ikäluokan treenit, joita jään suurella innolla odottelemaan!
Teksti: Daniye Jokinen
0 kommenttia:
Lähetä kommentti