Tekeekö raha onnelliseksi? Voiko onnea ostaa? Määritteleekö vauraus onnellisuutta?
Liikkumalla ja urheilemalla voi saada hetkittäisen euforian. Minulle liikkuminen on terapiakeinona mitä parhain. Silloin kun tuntuu, että elämä potkii päähän ja seinät luhistuvat päälle, adrenaliiniryöppy tasoittaa olon.
Aikaisemmin oletettiin liikunnan tulevan nuorille oma-aloitteisesti, ja ettei vanhempia/valmentajia juurikaan tarvittu rohkaisemaan. Samalla kun yleisesti ottaen on enemmän rahaa käytössä, sekä teknologiaa tarjolla, myös liikkumisen määrä on radikaalisti vähentynyt.
Yleisseurat ovat vähentyneet merkittävästi, tai ainakin kaventaneet lajivalikoimaansa. Enää vain harvalla nuorella on mahdollista harjoitella useaa lajia vielä murrosiässä, varsinkaan siten, että päälajivalintaa ei olisi siihen mennessä joutunut tekemään. Mikä siihen päätökseen lopulta oikein ajaa?
Vastauksia on toki laidasta laitaan, ja monisyisyys hankaloittaa ilmiön vertailua sekä tutkimista. Taloudellinen syy on kuitenkin huomattava näitä päätöksiä tehdessä. Lasten kasvaessa myös harrastusmaksut kasvavat eksponentiaalisesti. Jos joku kiva harrastus maksoi aikaisemmin esimerkiksi 70 euroa vuodessa, voi se viisi vuotta myöhemmin maksaa esimerkiksi 400 euroa. Jokaisessa lajissa kausihinta määrittyy toki myös mm. asuinpaikan sekä lapsen ja nuoren omien tavoitteiden kautta.
Mikäli yksilöurheilija tähtää esimerkiksi judossa huipulle, aikaisempien vuosien seuramaksujen ja jäsenmaksujen lisäksi viimeistään B-nuorissa pottiin lisätään ulkomaiden kilpailut ja lyhyet leirit. Näihin vain harvoin tulee seuralta tukea, ainakaan koko loppusummaa kattavaa. Varovaisesti arvioiden judossa huipulle tähtäävän B-nuoren tulisi kyetä keräämään noin 5000€/vuosi. Yleensä maksukyky täytyy löytyä oman perheen sisältä.
Judon kilpailusysteemi koki rajun muutoksen muutama vuosi sitten, ja nykyisin judossa on melko samanlainen systeemi kuin tenniksessäkin. Tämä tarkoittaa sitä, ettei yksiin kilpailuihin välttämättä sisälly kuin yksi matsi. Ja mikäli arpa on heittänyt kovan nimen ensimmäiselle kierrokselle, voi kisat olla ohi esimerkiksi 10 sekunnissa. Aika kalliit 10 sekuntia.
Oma kokemus asiasta on vuodelta 2001. Kilpailut pidettiin Hollannissa lähellä Groningenia. Matkaa tehtiin linja-autolla reittiä Savonlinna – Turku – Tukholma – Göteborg – Frederikshavn – Hampuri – Bremen – Leeuwaarden. Hävisin ekan ottelun ja suihkuun. Suihkuun oli kiire, sillä sarjani käytiin viimeisenä, ja lähtiessämme kisapaikalta Hollannista, meillä oli jo kiire Tukholma – Turku lauttaan. N. 30 tuntia myöhemmin ja vain lautoilla pysähdyttyämme ehdimme nipin napin lauttaan. Tarkkoja hintoja en muista, mutta useampi sata euroa 10 sekunnin jälkeisestä ukemista ei tuntunut kovin hyvältä.
Tarinointi ja turinointi 'hieman' venähti, ensi kerralla pyrin kohtuuteen :)
Terkuin Miikka
0 kommenttia:
Lähetä kommentti